1.1.2009 KIERTOPALKINNOT 2008
Kiertopalkinnot jaetaan vuosikokouksessa Lahdessa 5.4.2009. Säännöt löytyvät Kiertopalkinnot-sivulta.
Näyttelykiertopalkinnot
Vuoden
2008 näyttelykiertopalkintojen alustavat tulokset ovat selvillä.
Pyydämme kaikkia omistajia tarkistamaan koiriensa tulokset ja
ilmoittamaan mahdollisista virheistä Pialle (pia.vatanen@kolumbus.fi, p. 050 378 1714). Katso tulokset...
Agility- toko ja aktiivikessu-kiertopalkinnot
Muistathan lähettää kopion KoiraNetin tiedoista tai kilpailukirjoista vuoden 2008 tulosten laskua varten Pirrelle
1.2.2009 mennessä. Omistajan tulee itse huolehtia tulosten lähettämisestä.
1.1.2009 UUSI PENTUVÄLITTÄJÄ
Uutena pentuvälittäjänä aloittaa Sanna Rinnekangas. Yhteystiedot:
Sanna
Rinnekangas
Einarintie 6
90440 Kempele
p. 050 491 7486
sanna.rinnekangas
@ saunalahti.fi
1.1.2009 UUSI MUOTOVALIO
Tirhan Babetje saavutti kansainvälisen muotovalion arvon (FCI:n vahvistuksen jälkeen).
18.12. VUOLASVIRTA-PALKINTO KEESHONDKASVATTAJALLE
Johanna Koskiselle (kennel Eswood) on myönnetty Lauri Vuolasvirta-palkinto. Palkinto jaettiin Voittaja 2008-näyttelyn yhteydessä. Koskinen on järjestyksessä kolmas keeshondien ansiokkaasta kasvatustyöstä palkittu henkilö.
Vuolasvirta-palkinto on Suomen Kennelliiton myöntämä korkein huomionosoitus ansioituneille kasvattajille. Kasvatustyön menestyksellisyyttä tarkastellaan kasvattien saavuttamien käyttö- ja näyttelytulosten perusteella.
18.12. VOITTAJA 2008
Eswood Party Mousse saavutti Juniorivoittaja 2008-tittelin.
Helmililjan Hevoskastanja saavutti Juniorivoittaja 2008-tittelin.
Eswood Party Mousse saavutti Voittaja 2008-tittelin.
Ikurin Nota Bene saavutti Voittaja 2008-tittelin.
12.12. NÄYTTELYT 2009
Sivuille on lisätty listaus vuoden 2009 näyttelyistä. Listaa ylläpitää Pekka Tantarimäki.
12.12. JALOSTUSTOIMIKUNNAN
AJANKOHTAISIA
Jalostustapaaminen
Jalostustoimikuntamme järjesti yhdessä Chow chow-yhdistyksen jalostustoimikunnan kanssa marraskuun lopussa jalostustapaamisen Jyväskylässä. Meitä oli mukavasti paikalla - kiitos vielä kaikille osallistuneille! Tilaisuuden pääluennoitsijana oli eläinlääkäri Riitta Aho. Hän puhui hyvin valaisevasti ja runsaalla kuvituksella höystettynä koirien terveestä rakenteesta ja liikunnasta. Lisätietoja haluavalle voimme lämpimästi suositella Riitan aiheesta kirjoittamaa kirjaa, jota myydään esimerkiksi ShowLinkin kautta.
Oman yhdistyksemme jalostuksen tilaisuudessa esille nostettuja ajankohtaisia asioita voit vilkaista pidetyn alustuksen muodossa. Lisätietoja asioista voit aina kysyä Outilta (outi.halli @ helsinki.fi, 0400-803312).
Keskustelu aiheista myös näin
tilaisuuden jälkeenkin on erinomaisen tervetullutta. Olitpa kasvattaja,
yhden tai useamman kessun omistaja tai ylipäätään asioista
kiinnostunut; kerrothan mielipiteesi, kannanottosi ja kehitysideasi
keskustelupalstallamme (Kasvatuspalsta -> Jalostustapaaminen,
marraskuu 2008). Kiitos!
Jos koirasi todetaan PHPT geenitestissä positiiviseksi - ohjeita
omistajalle
Seuraavat yhteisnäytteenotot:
Lahdessa:
1. ERIKOISNÄYTTELYN YHTEYDESSÄ LA 4.4.09
2. VUOSIKOKOUKSEN+OHEISOHJELMAN YHTEYDESSÄ SU 5.4.09
Yhdistyksemme järjestää yhteisnäytteenoton erilaisia
terveystutkimustarpeita silmällä pitäen. Näyttelyiden yhteydessä olevat
näytteenotot toteutetaan näyttelypaikalla kessujen arvostelun
päätyttyä. Tilaisuuksissa on mahdollista otattaa koirastaan verinäyte
- PHPT-geenitestiin
- Helsingin yliopiston geenitutkimukseen
Yhdistys kustantaa näytteenoton – vastineeksi toivomme julkaisulupaa
tutkimustuloksille Kessu-lehdessä sekä kotisivuillamme sekä
PHPT-näytteen osalta PHPT open registerissä.
Jos PHPT-näytteitä saadaan kasaan 10 tai enemmän per lähetyskerta,
maksaa yhdistys näytteiden lähetyskulut. Jos näytemäärä jää
vähäisemmäksi, jaetaan lähetyskulut näytteiden lähettäjien kesken.
Omistajan maksettavaksi jää kaikissa tapauksissa PHPT tutkimusmaksu
(PHPT 99 dollaria, maksu euroina päivän kurssin mukaan). Helsingin
Yliopiston geenitutkimus on koiran omistajalle maksuton. Maksut
maksetaan näytteenoton yhteydessä käteisellä.
Ennakkoilmoittautumiset ja tiedustelut: Outi Hälli, outi.halli @ helsinki.fi,
0400-803312. Kiitos!
1.12. LASIKESSU
Vielä ehdit hankkia
ihastuttavan Lasikessu-taulun joululahjaksi tai omaksi iloksi! Taulu on käsityötä, joten
jokainen kappale on uniikki. Hinta 35 €.
Taulut
toimitetaan vain ennakkotilauksella ja toimitus sovitaan sihteerin
kanssa. Taulu postitetaan vain jos
tilaaja maksaa postikulut. Tilaukset sihteerille
osoitteella tenkankessu@gmail.com.
1.12. KIERTOPALKINTOJEN TILANNE
26.11. JALOSTUSTARKASTUS
Cineraus Kristene osallistui jalostustarkastukseen. Lomake
20.11. KESSUTREFFIT
Pirkanmaa:
Pikkujoululenkki on
ovella! Vietämme
tiistaina 9.12.2008 klo
18.00 alkaen hauskan illan lenkkeilemällä/tonttuilemalla
koiriemme kanssa maastossa Lempäälässä
(ei suorituspaineita, lenkin pituustoiveet huomioidaan), jonka jälkeen
saunatonttuillaan ja nautitaan pikkupurtavaa Innilän hiihtomajalla.
Voimme
samalla myös ideoida tulevaa kessulenkkivuotta 2009, mutta yhdessäolo
ja rentoutuminen tämän pimeän keskellä ovat jutun pointit. Tapahtumaan
on pieni osallistumismaksu (saunakulut max. 4 €+evästys/nyyttärit).
Hinta täsmentyy, kun osallistumismäärä on kokonaisuudessaan tiedossa.
Hiihtomajan pihaan pääsee pääsee autolla helposti, ja parkkitilaa on.
Ilmoittautumiset viimeistään 5.12.2008, osoitteeseen riitta.pauhu@gmail.com. Kerro kuka olet, sähköpostiosoite ja koirasi tiedot. Huolehdithan, että koirasi rokotukset ovat kunnossa. Jo ilmoittautuneet on kirjattu. Osallistujille tulee tarkemmat ajo- ym. ohjeet. Rohkeasti vain tiedustelemaan, kun kuitenkin olet kiinnostunut.
Huom! Emme ole roturasisteja, eli Keeshondeista kiinnostuneet ovat tervetulleita koirineen avoimeen porukkaamme.
Oulun seutu:
Tervetuloa kessutreffeille Virpiniemeen itsenäisyyspäivänä
6.12. klo 12.00!
Ohjelmassa
on yhteislenkkeilyä, makkaranpaistoa ja mahdollisesti pienimuotoiset
näyttelykäyttäytymistreenit, joita on toivottu. Virpiniemessä on
makkaranpaistomahdollisuus ja kahvio.
Tervetuloa mukaan! Lisätietoja sanna.rinnekangas@saunalahti.fi tai 050 491 7486
20.11. ERIKOISNÄYTTELY LAHDESSA 4.4.2009
16.11. UUSIA MUOTOVALIOTA JA VOITTAJIA
Arctic Kees Ain't No Doubt saavutti Pohjoismaiden juniorivoittaja -08 -tittelin.
Eswood Windmill Girl saavutti kansainvälisen muotovalion (*FCI:n vahvistuksen jälkeen) ja Venäjän muotovalion arvon.
Tirhan Babetje saavutti Puolan muotovalion arvon sekä Puolan ja Poznanin voittaja -08 -tittelin.
9.11. PHPT-NÄYTTEENOTTO OULUSSA
Näytteenotto PHPT-testiä varten tapahtuu Oulussa 20.11.2008 torstaina illalla noin klo 19.00. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Sanna Rinnekangas p. 050 4917 486 (iltaisin) tai sanna.rinnekangas@saunalahti.fi
9.11. UUSIA MUOTOVALIOTA JA VOITTAJIA
Blue Nikabrik v.d. Aviflora Hof saavutti Pohjoismaiden ja Tanskan muotovalion arvon.
Eswood Windmill Girl saavutti Venäjän muotovalion arvon.
Pes Anserinus Dorisdandelindd saavutti Pohjoismaiden ja Tanskan muotovalion arvon.
Pes Anserinus Dorisdandelindd saavutti Pohjoismaiden Voittaja 2008-tittelin.
9.11. TULOSTEN LÄHETTÄMINEN KIERTOPALKINTOPISTEIDEN LASKUA VARTEN
Pyydämme lähettämään kopiot vuoden 2008 aikana saavutetuista tuloksista Pirrelle 1.2.2009 mennessä aktiivi-, toko- ja agilitykiertopalkintojen pistelaskua varten. Kiertopalkinnot jaetaan vuosikokouksessa Lahdessa 5.4.2009.
Aktiivikessu-säännöt löytyvät Kiertopalkinnot-sivulta.
9.11. TOKO-KOULUTUS
Ensimmäinen TOKO-koulutus kaikille kilpaileville tai kilpailemaan tähtääville kessuille järjestetään lauantaina 7.2.2009 Kannuksessa lämpimässä, mattopohjaisessa hallissa. Kouluttajana toimii Piritta Pärssinen. Mukaan mahtuu kymmenen koirakkoa. Osallistumismaksu on 10 € / koirakko ja 5 € / kuunteluoppilas ilman koiraa. Ilmoittautumiset Jennille (yhteystiedot). Tervetuloa mukaan!
4.11. TOKON LUOKKANOUSIJOITA
Henniina's Bretty Baby ohjaajanaan Helene Tynkkynen saavutti TOKOssa tuloksen, joka oikeuttaa kilpailemaan voittajaluokassa.
Kellokukka Ulpukka ohjaajanaan Marja Kokko saavutti TOKOssa tuloksen, joka oikeuttaa kilpailemaan avoimessa luokassa.
29.10. KIERTOPALKINTOJEN TILANNE
24.10. UUSI TOTTELEVAISUUSVALIO
Demicle's Bosom Friend "Saida" ohjaajanaan Jenni Ojala saavutti Suomen tottelevaisuusvalion arvon.

Saida tunnistusnoudossa
16.10. KIERTOPALKINTOJEN TILANNE
6.10. UUSIA MUOTOVALIOITA
Greyscale Sir Galahad saavutti Suomen muotovalion arvon.
Ikurin Regina Nova saavutti Unkarin muotovalion arvon.
Ikurin Stella Polaris saavutti saavutti Unkarin juniorimuotovalion arvon ja Euroopan Juniorivoittaja 2008 -tittelin.
28.9. UUSI MUOTOVALIO
Eswood Napkin saavutti Suomen muotovalion arvon.
28.9. TULEVIA TAPAHTUMIA
JALOSTUSTARKASTUS
Jalostustoimikunta järjestää jalostustarkastuksen jalostustapaamisen
yhteydessä Jyväskylässä 22.11.08 klo 12.
Tarkastus järjestetään ennakkoilmoittautumisten perusteella - vaikka
vain yhdellekin koiralle.
Jalostus- ja jälkeläistarkastusten tarkoituksena on arvioida
osallistuvien koirien käyttökelpoisuutta jalostuskoirina. Jalostuksen
tavoiteohjelmamme mukaan jalostustkoiralla tulee olla takanaan joko
näyttelyiden laatuarvostelusta vähintään palkinto "erittäin hyvä" tai
hyväksytysti suoritettu jalostustarkastus. Jalostustarkastusten eduiksi
näyttelyihin verrattuna voidaan laskea koiraa kohti käytössä oleva
pidempi aika ja mahdollisesti matalampi osallistumiskynnys. Koiralle
jalostustarkastustilanne lienee monasti helpompi kuin esiintyminen
suuressa näyttelyssä. Vaikka jonkinmoinen käsiteltävyys lienee
tilanteessa kuin tilanteessa plussaa, ei koiran esiintymisen tarvitse
olla viimeisen päälle hiottua jalostustarkastukseen tultaessa.
Tarkastuksen voi suorittaa keeshondien arvosteluoikeudet omaava
ulkomuototuomari ja Suomen Keeshond ry:n jalostustoimikunnan jäsen
yhdessä tai Suomen Keeshond ry:n jalostustoimikunnan kaksi jäsentä
yhdessä.
Jalostustarkastukseen osallistuvan koiran tulee olla iältään yli 15 kk.
Lisätiedot ja ennakkoilmoitautumiset: Outi Hälli, outi.halli@helsinki.fi,
0400-803312.
*****
SEURAAVAT
YHTEISVERINÄYTTEENOTOT:
JYVÄSKYLÄSSÄ
1. JALOSTUSTAPAAMISEN YHTEYDESSÄ 22.11.
2. JYVÄSKYLÄN KOIRANÄYTTELYN YHTEYDESSÄ 23.11.
Yhdistyksemme järjestää yhteisnäytteenoton erilaisia
terveystutkimustarpeita silmällä pitäen. Näyttelyn yhteydessä
näyttenotto toteutetaan näyttelypaikalla kessujen arvostelun päätyttyä,
Jalostustapaamisessa päivän ohjelman päätteeksi. Tilaisuuksissa on
mahdollista otattaa koirastaan verinäyte
- PHPT-geenitestiin
- Helsingin yliopiston geenitutkimukseen
Yhdistys kustantaa näytteenoton. Vastineeksi toivomme julkaisulupaa
tutkimustuloksille Kessu-lehdessä sekä kotisivuillamme sekä PHPT
näytteen osalta PHPT open registerissä. Jos PHPT näytteitä saadaan
kasaan 10 tai enemmän per lähetyskerta, maksaa yhdistys näytteiden
lähetyskulut. Jos näytemäärä jää vähäisemmäksi, jaetaan lähetyskulut
näytteiden lähettäjien kesken. Omistajan maksettavaksi jää kaikissa
tapauksissa PHPT-tutkimusmaksu (PHPT 99 dollaria). Helsingin Yliopiston
geenitutkimus on koiran omistajalle maksuton. Maksut maksetaan
näytteenoton yhteydessä käteisellä.
Ennakkoilmoittautumiset ja tiedustelut: Outi Hälli, outi.halli@helsinki.fi,
0400-803312. Kiitos!
*****
ERIKOISNÄYTTELY 2009
Vuoden 2009 erikoisnäyttely järjestetään Lahdessa Renkomäen hallissa 4.4.2009. Palkintotuomarina toimii Rony Doedijns Alankomaista. Tarkemmat tiedot tulevat Kessu-lehteen 4/2008. Virallinen näyttelyilmoitus julkaistaan Koiramme-lehdessä 1-2/09.
28.9. PENTUVÄLITYS
Pentuvälityssivulle on lisätty ohje pentuilmoitusten tietojen lukemiseen.
21.9. LUONNETESTITULOKSIA
Eswood Wilja osallistui luonnetestiin Rääkkylässä 29.8..
Eswood Goes On luonnetestiin Rääkkylässä 29.8.
Keestorpets Ruslana luonnetestiin Rääkkylässä 29.8.
Kellokukka Usko luonnetestiin Rääkkylässä 29.8.
Maruskan Olga luonnetestiin Rääkkylässä 29.8.
14.9. AGILITYROTUMESTARUUS 2008
Kellokukka Ulpukka eli Hertta ohjaajanaan Marja Kokko voitti keeshondien agilityn rotumestaruuden Nokialla.

14.9. MENESTYNEITÄ HARRASTUSKESSUJA
Eswood Wilja ohjaajanaan Hilla Penttilä saavutti TOKOssa tuloksen, joka oikeuttaa sen kilpailemaan avoimessa luokassa.
Ikurin Quasi Fantasi ohjaajanaan Marianne Löf saavutti TOKOssa tuloksen, joka oikeuttaa sen kilpailemaan avoimessa luokassa.
Iso Karhu Bertta ohjaajanaan Riitta Pauhu-Pohjalainen suoritti SPeKL:n haun peruskokeen pimeäosuuden hyväksytysti.
Keestorpets Ruslana ohjaajanaan Mervi Korkiasaari suoritti käyttäytymis- eli BH-kokeen hyväksytysti.
14.9. UUSIA MUOTOVALIOITA
Ikurin Regina Nova saavutti kansainvälisen (FCI:n hyväksynnän jälkeen) muotovalion arvon ja Venäjän muotovalion arvon.
Ikurin Rumor Bonum saavutti Venäjän muotovalion arvon.
14.9. KESSULEIRIN KISOJEN
TULOKSET
Juoksukisa:
1.Niina & Dino 3,34
1.Sanna & Aku 3,34
3. Satu & Nekku 3,36
Nakinsyönti:
1. Hilla & Wilja 5,05
2. Telle & Assi 5,48
3. Jenni & Saida 6,30
4.9. KUTSU AVOIMEEN JALOSTUSTAPAAMISEEN
Jyväskylä, lauantai 22.11.2008
Hotelli Alba,
Ahlmanninkatu 4, www.hotellialba.fi
Ohjelma:
12.00 Keeshond:
Jalostustarkastus (ennakkoilmoittautumiset Outi Hällille, järjestetään
tarvittaessa)
12.00
Chow chow: Jalostustoimikunnan ajankohtaiset. Paula Niemeläinen
Puheenjohtaja: Pirjo-Liisa
Vatanen, Ikurin kennel
13.00
Tavoitteena terverakenteinen koira, yleistä I. ELT Riitta Aho, Punapaulan
kennel
14.00
Kahvi
14.30
Tavoitteena terverakenteinen koira, yleistä II. ELT Riitta Aho, Punapaulan
kennel
15.30
Keeshondin ja chow chow:n terve rakenne. ELT Riitta Aho, Punapaulan
kennel
16.15
Keskustelu
17.00 Koiran
rakenteen arviointi –käytännön harjoitukset. ELT Riitta Aho, Punapaulan
kennel
18.00
Jalostustoimikunnan ajankohtaiset. ELL Outi Hälli, Suomen Keeshond
ry
18.30
Keskustelu
20.00
ILLALLINEN
Tilaisuus on avoin kaikille
asiasta kiinnostuneille!
Kasvattajatapaamisen hinta (sisältäen ohjelman, kahvin ja illallisen ) on 10 euroa Suomen Keeshond ry:n ja Chow Chow yhdistys ry:n jäsenille, muilta 22 euroa. Maksu paikan päällä käteisellä. Ilmoittautuminen (kasvattajatapaaminen, jalostustarkastus) viimeistään 27.10. Outi Hällille (outi.halli@helsinki.fi, 0400-803312, myös tekstiviestillä). Lisätiedot myös Outilta.
Majoitus: Hotelli Alba 1 hh 56
eur/vrk, 2 hh 76 eur/vrk, koiramaksu 5 eur. Hintaan sisältyy runsas
buffetaamiainen ja sauna. Jokainen varaa ja maksaa tarvitsemansa
majoituksen suoraan hotelli Albasta, p. (014) 636 311, viite ”Suomen
Keeshond ry”.
TERVETULOA!
Järjestäjät Suomen Keeshond ry
ja Chow chow yhdistys ry
4.9. TÄYTEKUVIA KESSU-LEHTEEN
Kessu-lehteen kaivataan
täytekuvia!
Nyt sinulla on mahdollisuus osallistua lehden tekemiseen. Lehden
taittaja on vaihtunut, ja hänen avukseen tarvitaan mahdollisimman laaja
ja monipuolinen valikoima kessukuvia. Kaikenlaisille kuville on käyttöä
- kessu istuu, kessu makaa, kessu touhuaa, pääkuvia, koko koiraa,
tokoa, agia, persoonallisia kuvia jne. Toivomme mielellään tarkkoja
otoksia, jotka ovat painettunakin laadukkaita. Mallin ei ole
tarvitse olla näyttelykehien kuningas tai kuningatar - kaikki
persoonalliset kessut ansaitsevat päästä yhteisen lehtemme sivuille.
Sähköpostin kautta lähetetyissä tai pienennetyissä kuvissa on ongelmana
pieni resoluutio, jolloin kuvat näyttävät lehdessä rakeisilta. Lähetä
siksi kuvat alkuperäiskoossaan CD-levyllä osoitteeseen:
Pirre Puronvarsi
Koivukuja 1
62370 KANGASTO
Tule mukaan tekemään lehdestä lukijoidensa näköinen! Kiitos jo
etukäteen!
4.9. KIERTOPALKINNOT
Tilanne 31.8. mennessä. Mukana
noin kahdeksan ensimmäistä:
Eniten ROP-sijoituksia
1.
Ikurin Nota
Bene
14 kpl
2. Ikurin Regina
Nova
8 kpl
3. Cinereus Francaise De Sanna Gourska 3 kpl
3. Ikurin
Kiss Me
Kate
3 kpl
4.Eerondaali
Gladiator
2 kpl
4. Eswood
Napander
2 kpl
4. Eswood Windmill
Girl
2 kpl
4. Heniina’s
Bombom
2 kpl
4. Lady Godiva’s Faye of
Eswood
2 kpl
4.
Maruskan
Olga
2 kpl
Lisäksi 16 koiraa, jotka ovat olleet ROPpeja kerran
Paras kasvattaja
1.
Kennel
Ikurin
288 p.
2. Kennel
Eswood
273 p.
3. Kennel
Henniina’s
99 p.
4. Kennel Iso
Karhu
84 p.
5. Kennel
Aurinkoniityn
68 p.
5. Kennel
Maruskan
68 p.
7. Kennel
Kellokukka
57 p.
8. Kennel
Eerondaali
43 p.
Paras narttu
1. Ikurin Regina
Nova
54 p.
2. Ikurin Kiss Me
Kate
46 p.
3. Cinereus Francaise De Sanna Gourska 43 p.
4.
Lady Godiva’s Faye of
Eswood
42
p.
5. Eswood
Nereida
41 p.
6. Sjöboffens Farewell
Angelina
36 p.
6.
Maruskan
Olga
36 p.
8. Eswood Windmill
Girl
33 p.
8. Ikurin Omnia
Mea
33 p.
Paras uros
1. Ikurin Nota
Bene
58 p.
2. Keestorpets
Ultramarine
51 p.
3. Ikurin Rex
Novex
40 p.
4. Blue Nikabrik v.d. Aviflora
Hof
39 p.
5.
Eswood Maple
Leaf
38 p.
6. Eerondaali
Gladiator
36 p.
6. Iso Karhu
Bruno
36 p.
8. Eswood
Napkin
34 p.
Paras veteraani
1. Ikurin Kiss Me
Kate
113 p.
2. Giltsun
Aeolia
52 p.
3. Lohamra’s
Quincy
30 p.
4. Dancing Shamrock vom Alten Nierstal 22 p.
5. Piccadillycircus del Monte
Dragnone 20 p.
6.
Maruskan
Lucy
10 p.
Paras juniori
1. Keestorpets
Ultramarine
49 p.
2. Cinereus Francaise De Sanna Gourska 39 p.
3.
Eerondaali
Gladiator
36 p.
4. Sjöboffens Farewell
Angelina
33 p.
5.
Iso Karhu
Circus
27 p.
6. Aurinkoniityn
Ajaton
26 p.
7. Henniina’s
Hipsuvarvas
25 p.
8. Charming Hope for
Kimokees
23 p.
Paras pentu
1.
Baleissa Storm In A
Teacup
48 p.
1.
Ikurin Stella
Polaris
48 p.
3. Valindale Keep The Faith
46 p.
4.
Schone Hund
Erema
35 p.
5. Helmililjan
Heinä
31 p.
6. Helmililjan Hevoskastanja
27 p.
7.
Opera
25 p.
8. Eswood Party
Mousse
22 p.
28.8. MENESTYNEITÄ HARRASTUSKESSUJA
Iso Karhu
Bertta ohjaajanaan Riitta Pauhu-Pohjalainen suoritti SPeKL:n
maastoetsinnän peruskokeen päiväosuuden hyväksytysti.
Maryetta's
Hocus-Pocus ohjaajanaan Helena Koski saavutti agilityssä tuloksen, joka
oikeuttaa sen kilpailemaan 2-luokassa.
Sjöboffens
Farewell Angelina ohjaajanaan Helena Kokko saavutti TOKOssa tuloksen,
joka oikeuttaa sen kilpailemaan avoimessa luokassa.
19.8. UUSI MUOTOVALIO
Lady Godiva's Faye of Eswood saavutti Eestin muotovalion arvon.
13.8. KESSUJEN ENSIMMÄINEN MEJÄ-KOEOSALLISTUMINEN

Giltsun Bronco ohjaajanaan Outi Hälli osallistui ensimmäisenä keeshondina MEJÄ- eli metsästyskoirien jäljestämiskokeeseen saavuttaen avoimen luokan 2-palkinnon 38 pisteellä jääden vain kaksi pistettä 1-tuloksesta.
6.8. TELLE JA ASSI TOKON NUORTEN SUOMENMESTAREIKSI

Keeshondnarttu Keestorpets Ruslana ja 12-vuotias ohjaajansa Tellervo Ranto saavuttivat Vöyrillä 3.8. järjestetyissä nuorten TOKO-SM-kisoissa 10-13-vuotiaiden Suomen mestaruuden.
6.8. UUSIA MUOTOVALIOITA
Eswood Noor saavutti Suomen muotovalion arvon.
Ikurin Rumor Bonum saavutti Suomen muotovalion arvon.
Ilmoittautuminen Kessuleirille on päättynyt. Leirille on ilmoittautunut 43 henkilöä. Leiriohjelma ja ajo-ohjeet postitetaan ilmoittautuneille noin viikko ennen leiriä.
29.7. UUSI MUOTOVALIO
Lady Godiva's Faye of Eswood saavutti Suomen muotovalion arvon.
29.7. KIERTOPALKINTOJEN PISTETILANNE
Tilanne 31.7. mennessä. Mukana
noin seitsemän ensimmäistä.
Eniten
ROP-sijoituksia
1. Ikurin Nota Bene
14
kpl
2. Ikurin Regina Nova
5
kpl
3. Cinereus Francaise be Sanna Gourska 2 kpl
3. Eerondaali Gladiator
2
kpl
3. Eswood Napander
2
kpl
3. Eswood Windmill
Girl
2 kpl
3. Henniina’s Bombom
2
kpl
3. Ikurin Kiss Me Kate
2
kpl
Lisäksi 17 koiraa, jotka ovat olleet
ROPpeja kerran
Paras kasvattaja
1. Kennel Ikurin
251
p.
2. Kennel Eswood
244
p.
3. Kennel Henniina’s
91
p.
4. Kennel Iso Karhu
84 p.
5. Kennel Maruskan
64
p.
6. Kennel Aurinkoniityn
52
p.
7. Kennel Kellokukka
50
p.
Paras narttu
1.
Ikurin Regina
Nova
54 p.
2. Ikurin Kiss Me
Kate
45 p.
3. Cinereus Francaise De Sanna Gourska 42 p.
3. Eswood Nereida
41 p.
5. Lady Godiva’s Faye of Eswood
40
p.
6. Sjöboffens
Farewell Angelina
36 p.
7. Maruskan Olga
34 p.
Paras uros
1.
Ikurin Nota
Bene
58
p.
2. Keestorpets Ultramarine
51 p.
3. Ikurin Rex
Novex
40
p.
4. Blue Nikabrik
v.d. Aviflora Hof
38 p.
4. Eswood Maple
Leaf
38 p.
6. Eerondaali
Gladiator
36
p.
7. Iso Karhu
Bruno
35
p.
Paras
veteraani
1.
Ikurin Kiss Me
Kate
113
p.
2. Giltsun Aeolia
52
p.
3. Lohamra’s Quincy
30
p.
4. Dancing Shamrock v. Alten Nierstal 22 p.
5. Piccadillycircus del Monte Dragnone
20 p.
6. Maruskan Lucy
10
p.
Paras juniori
1.
Keestorpets Ultramarine
49 p.
2. Cinereus Francaise De Sanna Gourska
39 p.
3. Eerondaali Gladiator
36
p.
4. Sjöboffens
Farewell Angelina
33 p.
5. Iso Karhu Circus
27
p.
6. Aurinkoniityn Ajaton
26
p.
7. Charming
Hope for Kimokees
23 p.
7. Henniina's Hipsuvarvas
23
p.
Paras pentu
1. Baleissa Storm In A Teacup
48
p.
2.
Valindale Keep The Faith 36 p.
3. Schone Hund Erema
35 p.
4. Helmililjan Heinä
31
p.
5. Ikurin Stella Polaris
30
p.
6. Helmililjan Hevoskastanja 27
p.
7. Eswood Party Mousse
22
p.
22.7. KESSUILLE BIS-SIJOITUKSIA
Ikurin Nota Bene oli BIS-3 Karjaan kaikkien rotujen näyttelyssä.
Keestorpets Ultramarine oli BIS-3 Ylivieskan KV-näyttelyssä.
22.7. UUSI MUOTOVALIO
Eswood Maple Mousse saavutti kansainvälisen muotovalion arvon
(FCI:n vahvistuksen jälkeen).
Vuoden 2008 kessuleiri
järjestetään Pohjois-Karjalassa,
Rääkkylässä, 29.-31.8.2008. Luvassa on hauskaa ja rentoa
yhdessäoloa kauniissa Koivuniemessä.
Majoitus tapahtuu mökeissä (1-4
hlö/mökki) ja mahdollisuus on majoittua myös teltassa sekä saapua
paikalle asuntoautolla/-vaunulla. Hinta sisältää yöpymiset,
ruokailut, saunan, ohjelman ja petivaatteet mökeissä (liinavaatteet
eivät sis. hintaan). Hinnat:
Aikuinen pe-su
85 € (la-su 70 €)
Alle 12-v. pe-su 45 € (la-su 30 €)
Alle 4-v. ilmaiseksi
Ilmoittautumiset 31.7.2008 mennessä Katja Seeslahdelle, katja.seeslahti @ pp.inet.fi tai Turkistarhantie 5, 80770 Kontiolahti as. Liitäthän kopion maksukuitista ilmoittautumisen mukaan. Maksu yhdistyksen tilille 107830-228022, VIITENUMERO 6677.
Tiedustelut: Katja Seeslahti 0400-730 435.
14.7. MAAILMANVOITTAJA 2008

© Svenska
Kennelklubben & Per Undén
Maailmanvoittaja 2008-näyttely ja erikoisnäyttelyitä järjestettiin heinäkuun alussa Tukholmassa. Suomalaiset keeshondit saavuttivat näyttelyissä runsaasti menestystä, mm:
Maailmanvoittaja 2008:
Keestorpets Ultramarine saavutti Juniorimaailmanvoittaja 2008-tittelin.
Ikurin Nota Bene saavutti Maailmanvoittaja 2008-tittelin.
Ikurin Regina Nova saavutti Maailmanvoittaja 2008-tittelin ja oli ROP.
Ikurin Kiss Me Kate saavutti Veteraanimaailmanvoittaja
2008-tittelin.
Eswood Napander saavutti Ruotsin muotovalion arvon.
Ikurin Regina Nova saavutti Ruotsin muotovalion arvon.
World Keeshond Championship Show 2008, erikoisnäyttely keeshondeille:
Eswood Maple Mousse oli ROP ja samalla BIS.
SSUK Word Championship Show, erikoisnäyttely FCI5-roduille:
Eswood Maple Mousse oli ROP.
14.7. UUSI MUOTOVALIO
Henniina's Hipsuvarvas saavutti Eestin, Latvian ja Liettuan juniorimuotovalion arvot.
14.7. KIERTOPALKINTOJEN TILANNE
Tilanne 30.6. mennessä. Mukana noin seitsemän ensimmäistä:
Eniten ROP-sijoituksia
1. Ikurin Nota Bene
12 kpl
2. Ikurin Regina Nova
5 kpl
3. Eerondaali Gladiator
2 kpl
3. Heniina’s Bombom
2 kpl
3. Ikurin Kiss Me Kate
2 kpl
6. Aurinkoniityn Ajaton
1 kpl
6. Cinereus Francaise De sanna Gourska 1 kpl
6. Eswood Nereida
1 kpl
6. Eswood Maple Leaf
1 kpl
6. Eswood Windmill Girl
1 kpl
6. Ikurin Quasi Fantasi
1 kpl
6. Ikurin Rex Novex
1 kpl
6. Iso Karhu Bruno
1 kpl
6. Lady Godiva’s Faye of Eswood 1 kpl
5. Maruskan Marzi
1 kpl
5. Maruskan Olga
1 kpl
5. Schone Hund Azhan
1 kpl
5. Sjöboffens Farewell Angelina 1 kpl
5. Trihan Babetje
1 kpl
Paras kasvattaja
1. Kennel Ikurin
244 p.
2. Kennel Eswood
166 p.
3. Kennel Henniina’s
91 p.
4. Iso Karhu
84 p.
5. Kennel Maruskan
47 p.
6. Kennel Aurinkoniityn
46 p.
7. Kennel Kellokukka
37 p.
Paras narttu
1. Ikurin Regina Nova
54 p.
2. Ikurin Kiss Me Kate
45 p.
3. Cinereus Francaise De Sanna Gourska 41 p.
3. Eswood Nereida
41 p.
5. Lady Godiva’s Faye of Eswood
40 p.
6. Maruskan Olga
34 p.
6. Ikurin Omnia Mea
33 p.
7. Sjöboffens Farewell Angelina 33 p.
Paras uros
1. Ikurin Nota Bene
58 p.
2. Keestorpets Ultramarine 49 p.
3. Ikurin Rex Novex
40 p.
4. Eswood Maple Leaf
38 p.
5. Eerondaali Gladiator
36 p.
6. Iso Karhu Bruno
35 p.
7. Eswood Napkin
33 p.
Paras veteraani
1. Ikurin Kiss Me Kate
113 p.
2. Giltsun Aeolia
52 p.
3. Lohamra’s Quincy
30 p.
4. Dancing Shamrock v.d. Alten Nierstal 22 p.
Paras juniori
1. Keestorpets Ultramarine
49 p.
2. Cinereus Francaise De Sanna Gourska 39 p.
3. Eerondaali Gladiator
36 p.
4. Sjöboffens Farewell Angelina 33 p.
5. Iso Karhu Circus
27 p.
6. Aurinkoniityn Ajaton
26 p.
7. Henniina's Hipsuvarvas
23 p.
Paras pentu
1. Baleissa Storm In A Teacup 48 p.
2. Schone Hund Enerma
35 p.
3. Helmililjan Heinä
31 p.
4. Helmililjan Hevoskastanja 27 p.
5. Eswood Party Mousse
22 p.
6. Pes Anserinus Eliot
18 p.
7. Eswood Papya Mousse
10 p.
7. Eswood Pumpkin Mousse 10 p.
7. Henniina’s Heissulivei
10 p.
7. Sjöboffens Farewell Angelina 10 p.
7. Solvargens Tamvarg
10 p.
2.7. KESSULLE BIS-SIJOITUS
Ikurin Nota Bene oli BIS-3 Järvenpään kaikkien rotujen näyttelyssä.
24.6. UUSIA MUOTOVALIOITA
Eswood Napander saavutti Suomen muotovalion arvon.
Iso Karhu Agda saavutti Ruotsin
muotovalion arvon.
18.6. TOKON KOULUTUSTUNNUS
Demicle's Bosom Friend saavutti tottelevaisuuskokeen voittajaluokassa koulutustunnuksen TK3 ja siirtyy kilpailemaan erikoisvoitajaluokkaan.
18.6. UUSIA MUOTOVALIOITA
Blue Nikabrik v.d. Aviflora Hof saavutti Latvian muotovalion
arvon.
Eswood Windmill Girl saavutti Latvian muotovalion arvon.
Iso Karhu Bruno saavutti kansainvälisen muotovalion arvon (FCI:n
vahvistuksen jälkeen).
Tirhan Babetje saavutti Latvian muotovalion arvon.
18.6 KIERTOPALKINNOT
Tilanne 31.5. mennessä, mukana
noin kuusi ensimmäistä:
Eniten ROP-sijoituksia
1. Ikurin Nota Bene
11 kpl
2. Ikurin Regina
Nova 4 kpl
3. Henniina’s
Bombom 2
kpl
3. Ikurin Kiss Me
Kate 2 kpl
5. Aurinkoniityn
Ajaton 1
kpl
5. Cinereus Francaise
De Sanna Gourska 1 kpl
5. Eerondaali
Gladiator
1 kpl
5. Eswood Windmill Girl 1 kpl
5. Ikurin Quasi
Fantasi 1
kpl
5. Ikurin Rex
Novex 1 kpl
5. Iso Karhu
Bruno 1 kpl
5. Maruskan
Marzi 1 kpl
5. Maruskan
Olga 1 kpl
5. Schone Hund
Azhan 1 kpl
5. Sjöboffens Farewell
Angelina 1 kpl
5. Tirhan
Babetje 1
kpl
Paras kasvattaja
1. Kennel
Ikurin 232
p.
2. Kennel
Eswood 125
p.
3. Kennel Henniina’s
90 p.
4. Iso
Karhu 75 p.
5. Kennel
Aurinkoniityn
41 p.
6. Kennel
Maruskan
35 p.
Paras narttu
1. Ikurin
Regina Nova
54 p.
2. Ikurin
Kiss Me Kate
45 p.
3. Cinereus
Francaise De Sanna Gourska 41 p.
4. Lady
Godiva’s Faye of Eswood 38 p.
5. Ikurin Omnia
Mea 33 p.
5. Sjöboffens Farewell
Angelina 33 p.
6. Henniina’s
Bellastella
32 p.
6. Eswood
Nereida 31
p.
Paras uros
1. Ikurin Nota
Bene 58 p.
2. Keestorpets
Ultramarine 49 p.
3. Ikurin Rex Novex
40 p.
4. Iso Karhu
Bruno 34 p.
5. Eswood
Napkin 33
p.
6. Blue Nikabrik v.d.
Aviflora Hof 31 p.
Paras veteraani
1. Ikurin Kiss Me
Kate 105 p.
2. Giltsun
Aeolia 38
p.
3. Lohamra’s
Quincy 30
p.
4. Dancing Shamrock
v.d. Alten Nierstal 22 p.
Paras juniori
1. Keestorpets
Ultramarine 49 p.
2. Cinereus Francaise
De Sanna Gourska 39 p.
3. Sjöboffens Farewell
Angelina 33 p.
4. Aurinkoniityn
Ajaton 26
p.
5. Iso Karhu
Circus 25
p.
6. Henniina’s
Hipsuvarvas
23 p.
Paras pentu
1. Baleissa Storm In A
Teacup 48 p.
2. Schone Hund
Erema 35 p.
3. Helmililjan Heinä
31 p.
4. Helmililjan
Hevoskastanja 27 p.
5. Pes Anserinus
Eliot 18 p.
6. Eswood Party
Mousse 12
p.
9.6. UUSIA VALIOITA
Eswood Nereida saavutti
kansainvälisen muotovalion arvon (FCI:n vahvistuksen jälkeen).
Eswood
Nereida saavutti Norjan muotovalion arvon.
Eswood Numbat saavutti Suomen
muotovalion arvon.
Iso Karhu Circus saavutti Eestin juniorivalion arvon.
4.6. UUSIA VALIOITA JA
VOITTAJIA
Eswood Windmill Girl
saavutti Eestin muotovalion arvon.
Ikurin Rex Novex saavutti
Eestin muotovalion arvon.
Maruskan Oona saavutti
Ruotsin muotovalion arvon.
Eswood Windmill Girl
saavutti Eestin Voittaja 2008-tittelin.
Ikurin Rex Novex saavutti
Eestin Voittaja 2008-tittelin.
4.6. SEURAAVAT YHTEISVERINÄYTTEENOTOT JÄRJESTETÄÄN
1. YPÄJÄN
KOIRANÄYTTELYN YHTEYDESSÄ 19.7.
2. YLIVIESKAN KOIRANÄYTTELYN YHTEYDESSÄ 20.7.
3. KESSULEIRILLÄ 30.8.
Yhdistyksemme järjestää yhteisnäytteenoton erilaisia terveystutkimustarpeita silmällä pitäen. Näyttelyiden yhteydessä olevat näyttenotot toteutetaan näyttelypaikalla kessujen arvostelun päätyttyä. Tilaisuuksissa on mahdollista otattaa koirastaan verinäyte
- PHPT-geenitestiin
- Helsingin yliopiston geenitutkimukseen
- TGA-testiin
Yhdistys kustantaa näytteenoton. Vastineeksi toivomme julkaisulupaa tutkimustuloksille Kessu-lehdessä sekä kotisivuillamme sekä PHPT näytteen osalta PHPT open registerissä. Jos PHPT näytteitä saadaan kasaan 10 tai enemmän per lähetyskerta, maksaa yhdistys näytteiden lähetyskulut. Jos näytemäärä jää vähäisemmäksi, jaetaan lähetyskulut näytteiden lähettäjien kesken. Omistajan maksettavaksi jää kaikissa tapauksissa PHPT- ja TGA-testin tutkimusmaksut (PHPT 99 dollaria, TGA 24 euroa). Helsingin Yliopiston geenitutkimus on koiran omistajalle maksuton. Maksut maksetaan näytteenoton yhteydessä käteisellä.
Ennakkoilmoittautumiset ja tiedustelut: Outi Hälli, outi.halli @ helsinki.fi, 0400-803312. Kiitos!
28.5. UUTTA TARVIKEMYYNNISSÄ
T-PAITOJA PIIRROSKUVALLA
Paidat ovat Fruit of the Loomin Value Weight O-aukkoisia paitoja, malleina tavallinen suora perusmalli ja lady fit-malli.
Perusmallin värit:
vaaleanharmaa ja teräksensininen, koot S-XL
Lady fit-mallin värit:
tiilenpunainen ja vaaleansininen, koot XS-XL
HUOM! Lady fit-paitojen koot
ovat melko pieniä! Tarvittaessa tarkista
mitat tarvikemyyjältä.
Kuvassa teräksensininen ja
tiilenpunainen (klikkaa kuva isommaksi).
Hinta 12 euroa
28.5. KEESHONDILLE BIS-SIJOITUS
Ikurin Nota Bene oli BIS-3 Haminan KV-näyttelyssä 25.5.
28.5. TOKON LUOKKANOUSIJA
Keestorpets Ultramarine saavutti oikeuden kilpailla tokon avoimessa luokassa.
28.5. UUSIA MUOTOVALIOITA
Blue Nikabrik
v.d. Aviflora Hof saavutti Venäjän muotovalion arvon.
Ikurin Quasi
Fantasi saavutti Suomen muotovalion arvon.
Henniina's
Brettybaby saavutti Suomen muotovalion arvon.
21.5. AGILITYN
ROTUMESTARUUSKISAT 2008

Tämänvuotinen
mestaruusmittelö pidetään sunnuntaina 14.9.2008 Nokialla. Järjestävänä
seurana toimii Nokian Palveluskoiraharrastajat ry. Kisat tuomaroi Salme
Mujunen ja rotumestaruus ratkeaa sunnuntain kaikkien luokkien agility-
ja hyppyradan yhteistuloksen perusteella (startit C ja D). Lauantaina
on mahdollisuus osallistua myös kahteen muuhun starttiin.
Rotumestaruuden säännöt:
- Kahden startin tulokset lasketaan yhteen
- Sijoitus määräytyy yhteistuloksen perusteella
- Pienimmän yhteistuloksen saanut voittaa
- Hylkäystä ei muuteta virhepisteiksi
- Jos pisteet menevät tasan, parempi aika ratkaisee
- Jokaisessa tasoluokassa (1, 2, 3) palkitaan kolme parasta. Saman
tasoluokan midit ja maxit kilpailevat yhdessä
-
Ellei tasoluokassa ole kolmea molemmilta radoilta tulosta saanutta
koiraa, loput sijoitukset ratkaistaan yhden radan tulosten perusteella
- Rotumestaruuden voittamiseksi tulee kuitenkin saada molemmista
kilpailuista tulos
-
Ylimmässä luokassa parhaan tuloksen saanut on keeshondien
agilitymestari. Mestari voi tulla myös alemmista luokista, jos
ylemmissä tulee hylkäyksiä
Ilmoittautumiset 24.8.2008 mennessä osoitteeseen
Eva Viitaniemi
Kylväjäntie 14
33340 Tampere
Osallistumismaksu
14 €/startti, saman talouden seuraavat startit 12 €. Saman koiran neljä
starttia viikonlopun aikana yhteishintaan 45 €. Kisamaksut maksetaan
tilille 800018-286578 viitteellä 4161.
Lisätietoa järjestävän yhdistyksen kotisivuilla osoitteessa
http://npkh.fi/npkh1/
Tiedustelut
joko NPKH:n Raili Hakkiselle 040-7547477 tai kessuyhdistyksen Jenni
Ojalalle 040-8209761 tai Pirre Puronvarrelle 040-5166240.
Lämpimästi tervetuloa viettämään mukavaa agilitypäivää yhdessä!
21.5. UUSI MUOTOVALIO
Ikurin Rex Novex saavutti Suomen muotovalion arvon.
20.5. UUSIA MUOTOVALIOITA
Eswood Windmill Girl saavutti Suomen ja Latvian muotovalion arvon.
Ikurin Regina Nova saavutti Suomen muotovalion arvon.
20.5. PHPT OPEN REGISTER
Kansainvälinen PHPT Open
register on juuri päivitetty. Suomalaisten (ja monien muidenkin maiden)
koirien tulokset näkyvät nyt listoilla. PHPT Open Register löytyy osoitteesta
http://www.healthmatters.keeshondclub.org.uk/html/phpt_open_registers.html. Tarkemmin PHPTstä ja myös open
registerin englannin kielisten listojen käännösohjeet suomeksi löydät
kotisivujemme "Jalostus"
kohdasta.
12.5. UUSI MUOTOVALIO
Tirhan Babetje saavutti Suomen, Liettuan ja Venäjän muotovalion arvot.
5.5.
SEURAAVAT YHTEISVERINÄYTTEENOTOT
Seuraavat yhteisverinäytteenotot järjestetään
Ylivieskan näyttelyn yhteydessä 20.7.2008 sekä Kessuleirin yhteydessä
Rääkkylässä 31.8.2008. Näytteenotossa otetaan PHPT-, TGA- sekä
geenitutkimusnäytteitä. Yhdistys kustantaa PHPT-näytteiden
lähetyskustannukset, jos näytteitä saadaan kokoon vähäintään kymmenen.
Omistajan maksettavaksi jää PHPT ja TGA näytteen tutkimusmaksut (PHPT
99 dollaria ja TGA 24 euroa). Yliopiston geenitutkimuksesta ei aiheudu
omistajalle kuluja.
5.5. TERVEYSKYSELY
Terveyskysely vuosikerran 2004 pennuille on lähetetty. Muistathan palauttaa kyselyn pikapuolin -tiedot ovat rotumme eteen tehtävässä työssä kultaakin kalliimpia. Vain kyselyn palauttaneet osallistuvat palkintoarvontaan, jossa on mahdollista voittaa lahjakortti tarvikemyyntiimme!
5.5. NÄYTTELYKIERTOPALKINTOJEN PISTETILANNE
Kiertopalkintojen tilanne huhtikuun loppuun mennessä. Mukana
noin viisi ensimmäistä:
Eniten ROP-sijoituksia
1. Ikurin Nota Bene
7 kpl
2. Ikurin Regina Nova
3 kpl
3. Ikurin Kiss Me Kate
2 kpl
4. Aurinkoniityn Ajaton
1 kpl
4. Cinereus Francaise De Sanna Gourska 1 kpl
4. Henniina’s Bombom
1 kpl
4. Maruskan Marzi
1 kpl
4. Schone Hund Azhan
1 kpl
Paras kasvattaja
1. Kennel Ikurin
193 p.
2. Kennel Eswood
72 p.
3. Kennel Henniina’s
48 p.
4. Kennel Aurinkoniityn
37 p.
5. Kennel Maruskan
27 p.
Paras narttu
1. Ikurin Regina Nova
53 p.
2. Ikurin Kiss Me Kate
44 p.
3. Cinereus Francaise De Sanna Gourska 41 p.
4. Lady Godiva’s Faye of Eswood
38 p.
5. Heniina's Bellastella 32 p.
Paras uros
1. Ikurin Nota Bene
57 p.
2. Keestorpets Ultramarine
49 p.
3. Ikurin Rex Novex
32 p.
4. Aurinkoniityn Ajaton
26 p.
5. Blue Nikabrik v.d. Aviflora Hof 25 p.
Paras veteraani
1. Ikurin Kiss Me Kate
97 p.
2. Lohamra’s Quincy
30 p.
3. Dancing Shamrock v.d. Alten Nierstal 22 p.
4. Giltsun Aeolia
6 p.
Paras juniori
1. Keestorpets Ultramarine
50 p.
2. Cinereus Francaise De Sanna Gourska 39 p.
3. Aurinkoniityn Ajaton
26 p.
4. Yllabo Julia
14 p.
5. Aurinkoniityn Aralia
13 p.
Paras pentu
1. Baleissa Storm In A Teacup 20 p.
2. Pes Anserinus Eliot
18 p.
3. Helmililjan Heinä
15 p.
4. Eswood Party Mousse
12 p.
5. Sjöboffens Farewell Angelina 10 p.
5. Solvargens Tamvarg
10 p.
5. Henniina’s Heissulivei
10 p.
Mahdollisista virheistä tuloksissa pyydetään ilmoittamaan Pialle.
28.4. KUVIA ERIKOISNÄYTTELYSTÄ
Erikoisnäyttelyn kuvauspisteessä käyneiden koirien kuvat löytyvät galleriasta.
28.4. KESSULEIRI 2008
Kessuleiri 2008 järjestetään elokuun viimeisenä viikonloppuna Koivuniemessä, joka sijaitsee Pohjois-Karjalan Rääkkylässä. Leirillä on luvassa mukavaa ohjelmaa sekä koirille että omistajille. Leirin yhteydessä on mahdollisuus osallistua myös luonnetestiin.
Lisätietoja leiristä tulee kevään aikana kotisivuille sekä Kessuun 2/08.
20.4. UUSIA MUOTOVALIOITA
Eswood Nereida saavutti Latvian muotovalion arvon.
Shone Hund Azhan saavutti Suomen muotovalion arvon.
7.4. ERIKOISNÄYTTELY

ROP Ikurin Regina Nova
Kuopiossa 5.4.2008 järjestettyyn keeshondien erikoisnäyttelyyn osallistui 51 koiraa. Rodun kauneimmaksi tuomarina toiminut Elina Tan-Hietalahti valitsi Ikurin Regina Novan. Vastakkaisen sukupuolen paras oli Keestorpets Ultramarine.
1.4. NÄYTTELYKIERTOPALKINTOJEN PISTETILANNE
Kiertopalkintojen tilanne 31.3. mennessä (mukana noin neljä
ensimmäistä):
Eniten ROP-sijoituksia
1. Ikurin Nota Bene
5 kpl
2. Ikurin Kiss Me Kate
2 kpl
3. Aurinkoniityn Ajaton
1 kpl
3. Henniina's Bombom
1 kpl
3. Ikurin Regina Nova
1 kpl
3. Maruskan Marzi
1 kpl
Paras kasvattaja
1. Kennel Ikurin
153 p.
2. Kennel Eswood
49 p.
3. Kennel Aurinkoniityn
37 p.
4. Kennel Henniina's
29 p.
Paras narttu
1. Ikurin Kiss Me Kate
42 p.
2. Cinereus Francaise De Sanna Gourska 39 p.
2. Ikurin Regina Nova
39 p.
4. Ikurin Omnia Mea
25 p.
Paras uros
1. Ikurin Nota Bene
51 p.
2. Keestorpets Ultramarine
28 p.
3. Aurinkoniityn Ajaton
26 p.
4. Ikurin Rex Novex
21 p.
Paras veteraani
1. Ikurin Kiss Me Kate
97 p.
2. Lohamra's Quincy
30 p.
3. Dancing Shamrock vom Alten Nierstal 22
p.
4. Giltsun Aeolia
6 p.
Paras juniori
1. Keestorpets Ultramarine
28 p.
2. Aurinkoniityn Ajaton
26 p.
3. Yllabo Julia
14 p.
4. Sjöboffens Farewell Angelina 12 p.
Paras pentu
1. Henniina's Heissulivei
10 p.
1. Sjöboffens Farewell Angelina 10 p.
1. Solvargens Tamvarg
10 p.
4. Iso Karhu Calle
8 p.
Mahdollisista virheistä tuloksissa pyydetään ilmoittamaan Pialle.
Ikurin Nota Bene oli BIS-1 Kokemäen ryhmänäyttelyssä.
1.4. UUSI MUOTOVALIO
Iso Karhu Bruno saavutti Suomen, Eestin, Latvian, Liettuan ja Valko-Venäjän muotovalion arvot.
26.3. UUSI MUOTOVALIO
Eswood Nereida saavutti Suomen ja Eestin muotovalion arvot.
22.3. ERIKOISNÄYTTELY
Erikoisnäyttelyn alkamisaikaa on aikaistettu puolella tunnilla. Arvostelu alkaa klo 10.30.
17.3. UUSIA MUOTOVALIOITA JA VOITTAJIA
Henniina's Bellastella saavutti Liettuan muotovalion arvon.
Henniina's Bellastella saavutti Liettuan Voittaja 2008-tittelin.
Henniina's Hipsuvarvas saavutti Liettuan Juniorivoittaja 2008-tittelin.
17.3. VUOSIKOKOUS
Vuosikokous järjestettiin 15.3.
Tampereen KV-koiranäyttelyn yhteydessä. Hallituksen varsinaisiksi
jäseniksi kolmivuotiskaudeksi valittiin Maria Martin ja Sanna
Rinnekangas sekä varajäseniksi vuoden kaudeksi Jenni Ojala ja Niina
Pelkonen.
Varapuheenjohtajana
jatkaa Petri Turunen ja sihteerinä Leena Hyvönen.
Yhdistyksen muita
toimihenkilöitä:
Rahastonhoitaja: Merja Poutala
Jäsensihteeri: Outi
Hälli
Pentuvälittäjä: Niina
Pelkonen
Tarvikemyyjä: Silja
Beierschoder
Kotisivujen päivittäjä:
Pirre Puronvarsi
13.3. VUOSIKOKOUS LÄHESTYY
Vuosikokous järjestetään tulevana lauantaina Tampereella. Lue lisää...
Tutustu etukäteen kokouksessa käsiteltäviin asiakirjoihin:
Jalostustoimikunnan toimintakertomus 2007
9.3. KEESHONDIEN ENSIMMÄINEN TOKOMESTARUUSKOE
Voittajaluokassa kilpaillut Demicle's Bosom Friend ohjaajanaan Jenni Ojala voitti ensimmäisen keeshondien tokomestaruuden Kannuksessa järjestetyssä tottelevaisuuskokeessa. He saavuttivat samalla I-tulokseen ja luokkanousuun oikeuttavan pistemäärän sekä luokkavoiton yleisessä kilpailussa.

VOITTAJALUOKKA:
1. Demicle's Bosom Friend & Jenni Ojala 293,5 p. I-tulos KEESHONDIEN TOKOMESTARI 2008
ALOKASLUOKKA:
1. Keestorpets Ruslana & Mervi Korkiasaari 153 p. II-tulos
2. Eswood Maple Leaf & Pirre Puronvarsi 132 p. III-tulos
3. Javira's Charlie Chaplin & Merje Meisner-Löf 124 p. III-tulos
9.3. TOKON LUOKKANOUSIJA
Demicle's Bosom Friend ohjaajanaan Jenni Ojala saavutti tottelevaisuuskokeessa tuloksen, joka oikeuttaa kilpailemaan erikoisvoittajaluokassa.
6.3. SUOMALAINEN KEESHOND TEKI HISTORIAA CRUFTSISSA
Ikurin Regina
Nova valittiin
rotunsa parhaaksi keeshondiksi maailman suurimmassa koiranäyttelyssä
Cruftsissa Englannissa. Suomen Keeshond ry. onnittelee saavutuksesta!
2.3. UUSI MUOTOVALIO
Henniina's Bellastella saavutti Eestin muotovalion arvon.
26.2. AGILITYN LUOKKANOUSIJA
Javira's Charlie Chaplin "Charli" siirtyy kilpailemaan agilityssä MAXI2-luokkaan.
22.2. YHDISTYKSEN KOTISIVUT
UUDISTETTU
Yhdistyksen kotisivut on uudistettu. Jos huomaat sivuilla korjattavaa tai haluat antaa niistä palautetta, ota yhteyttä Pirreen.
Toivotamme mukavia hetkiä uusien sivujen parissa!
14.2. SUOMEN KEESHOND RY,
VUOSIKOKOUSKUTSU
Tampereen Messu- ja
urheilukeskus, Pirkkahalli
La 15.03.2008 klo 12.30
Ilmailunkatu
20, 33901 Tampere, Tampereen KV-koiranäyttelyn yhteydessä, kokoustilat
Blenheim, Convair ja Douglas D-hallin yläkerrassa. Pirkkahallin
pääaulassa on opastus kierreportaita ylös ”D-halli/ Kokoustilat”.
Kokouksessa käsitellään
sääntöjen 8§:ssa määräämät asiat:
1. Kokouksen
avaaminen
2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi (2)
pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi (2) ääntenlaskijaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus
4. Hyväksytään kokouksen esityslista
5. Suoritetaan valtakirjojen tarkastus
6. Edellisen vuoden toimintakertomus ja sen hyväksyminen
7. Tilikertomus ja tilintarkastajien lausunto, sekä päätetään tili- ja
vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille
8. Hyväksytään hallituksen laatima toimintasuunnitelma
9. Päätetään jäsenmaksujen suuruudet seuraavalle
kalenterivuodelle
10. Määrätään hallituksen edustajain, sihteerin ja mahdollisten muiden
toimihenkilöiden palkkiot ja korvaukset
11. Vahvistetaan hallituksen laatima talousarvio
12. Hallituksen puheenjohtajan vaali joka kolmas (3) vuosi.
Ollut viimeksi vuonna 2007.
13.
Hallituksen jäsenten vaali erovuoroisten tilalle sekä varajäsenten
vaali joka vuosi. Erovuorossa ovat Maria Martin ja Sanna Rinnekangas.
14. Jalostustoimikunnan puheenjohtajan vaali joka (3) kolmas vuosi.
Valittiin viimeksi vuonna 2007.
15. Valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja heidän varamiehensä.
16. Valitaan
edustaja Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben - ry:n valtuustoon
ja yleiskokoukseen sekä varamiehet heille. Valitaan joka kolmas vuosi,
valittiin viimeksi vuonna 2007.
17. Käsitellään hallituksen
ja jäsenten esittämät asiat. Asioista, joita ei ole kokouskutsussa,
voidaan keskustella, mutta ei päättää.
Äänioikeutta
kokouksessa voivat käyttää jäsenmaksunsa vuoden 2007 loppuun mennessä
vuosi-, ainais- ja perhejäsenenmaksunsa maksaneet henkilöt, joiden
tiedot on ilmoitettu jäsenrekisteriin jäsensihteerille.
Kokouksen
yhteydessä jaetaan yhdistyksen kiertopalkinnot, mitalit ja kunniakirjat
sekä palkitaan Vuoden 2007 Kessulaiset. Lisäksi paikalla on
mahdollisuus ostaa tarvikemyynnistä kessutuotteita (huom.
brodeeraustuotteissa on tehtävä ennakkotilaus).
Pirkkahalliin
on sisäänpääsymaksu. Jäsenille, jotka tulevat vain kokoukseen,
maksetaan sisäänpääsymaksu takaisin pääsylippua vastaan. Heitä
pyydetään ottamaan yhteyttä sihteeriin kokouspaikalla.
Liikenneyhteyksistä löytyy tietoa internetistä sivulta www.tesc.fi.
TERVETULOA!
Hallitus
Kokouksen yhteydessä on
kahvitarjoilu.
3.2. KESSULLE BIS-SIJOITUS
Ikurin Kiss Me Kate oli BIS-2 Keuruun ryhmänäyttelyssä.
1.2. AGILITY- JA
TOKOKESSUJEN OMISTAJAT!
Kaikkia vuonna 2007 agilityssä
kilpailleita pyydetään lähettämään kopio kilpailukirjasta Pirre
Puronvarrelle (joko sähköisesti, pirre.puronvarsi@storywood.fi,
tai postitse, yhteystiedot yhdistyksen kotisivuilla) 15.2.08 mennessä
kiertopalkintopisteiden laskemista varten.
Tokon kiertopalkintopisteiden laskemiseen tulokset otetaan Koiranetistä. Jos tiedät Koiranetin tuloksissa olevan virheen, lähetä kilpailukirjasta kopio Silja Beierschoderille 15.2.08 mennessä (joko sähköisesti, keeshond@suomi24.fi tai postitse, yhteystiedot yhdistyksen kotisivuilla).
29.1.
PENTUVÄLITYSOHJE
Päivitetty pentuvälitysohjeemme
tuli voimaan vuoden 2008 alusta. Uusi pentuvälitysohje löytyy
kotisivuiltamme. Sen voi myös pyytää nähtäväksi jalostustoimikunnan
puheenjohtajalta (outi.halli @ helsinki.fi, 0400-803 312). Tärkeimmät
muutokset koskevat pentuvälitysmaksun alennuksia yhdistelmän vanhempien
terveystutkimusten kertymisen myötä sekä vanhempien jälkeläismäärän
vaikutusta pentuvälitykseen pääsemiseen.
28.1. UUSI
MUOTOVALIO
Javira's Elaine saavutti Suomen muotovalion arvon.
19.1. UUSIA
TUOTTEITA TARVIKEMYYNNISSÄ
|
Hihamerkki kessulogolla 7 € Halkaisija 8 cm |
|
|
Puuvillapipo 8,50 € Värit tummansininen tai punainen |
|
|
Kuvaa klikkaamalla avautuu isompi kuva tuotteesta. Lisätietoja tarvikemyyjältä. |
|
19.1. JTO on jalostuksen punainen lanka
JTO eli jalostuksen
tavoiteohjelma on rotumme jalostuksen strategia eli
punainen lanka, joka määrittelee mihin pyritään ja miten tavoitteisiin
päästään. Tavoiteohjelman tarkoituksena on koota yhteen oleellinen
tieto rodustamme, sen taustoista ja jalostuksen suunnittelussa ja
toimeenpanossa tarvittavista taustatekijöistä. Sen avulla voidaan
ohjata rodun kehitystä määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti.
Tavoiteohjelmaan perehtyminen ja sen tunteminen on rodun kasvattajille
ja miksei harrastajillekin ensiarvoisen tärkeää. Rotukohtaisen
tavoiteohjelman tarkoitus on antaa myös rodun ulkopuolelle tärkeää
tietoa rodun tilasta ja rotujärjestön toiminnasta ja sen kyvystä hoitaa
sille uskottua tehtävää. Tämän tavoiteohjelman pitäisi
vastata seuraaviin kysymyksiin: missä olemme, mihin pyrimme, miten
sinne pääsemme ja mitä sääntöjä matkallamme on. Ohjelmassa tuodaan
julki ne tavoitteet, joita keeshondjalostukselle nyt asetetaan. JTO
ohjaa ja rohkaisee ennen kaikkea ylläpitämään keeshondjalostusta
koskevaa keskustelua kasvattajien ja rotujärjestön kesken.
6.1. AGILITYN
LUOKKANOUSIJA
Maruskan Minerva "Mirva" siirtyy kilpailemaan agilityssä MAXI2-luokkaan.
6.1. UUSIA VALIOITA JA VOITTAJIA
Blue Nikabrik v.d. Aviflora Hof saavutti Ruotsin muotovalion
arvon.
Giltsun Bronco saavutti Ruotsin muotovalion arvon.
Eswood Nereida saavutti Ruotsin Voittaja 2008-tittelin.
5.1. KESSULLE BIS-SIJOITUS
Ikurin Nota Bene sijoittui BIS-2:ksi Kajaanin KV-näyttelyssä.
4.1. PHPT
Englantilaisten koirien PHPT-geenitestituloksia on nyt julkaistu The
Keeshond Club PHPT
Open Register-listoilla. Listat löytyvät The Keeshond Club:n
kotisivuilta.
Uutisia-sivulla julkaistaan seuraavat yhdistyksen jäsenten omistamien
kessujen saavutukset:
* Valionarvot
* Luokkanousut ja koulutustunnukset (mm. toko, agility, BH)
* Voittaja-tittelit, jotka SKL vahvistaa
* Muut SKL:n vahvistamat viralliset koesaavutukset
Koiran omistajan on itse ilmoitettava tuloksensa kotisivujen päivittäjälle.